Samuli Ojanperä Pontekin toimitusjohtajaksi

Diplomi-insinööri Samuli Ojanperä on nimitetty Solwers-konserniin kuuluvan Pontek Oy:n toimitusjohtajaksi sekä jäseneksi Solwersin Suomen liiketoimintojen johtoryhmään 1.1.2022 alkaen. Ojanperä siirtyy tehtäväänsä toisesta konserniyhtiöstä, Rockplanista, joissa on toiminut vuodesta 2017 rakennesuunnittelun toimialapäällikkönä ja viime vuosina myös yrityksen johtoryhmän jäsenenä.
Ojanperä on työurallaan erikoistunut teollisuus- ja infrahankkeiden rakennesuunnitteluun ja viimeisimpinä tehtävinään vastannut mm. Länsimetron 2-vaiheessa Kaitaan aseman sekä Blominmäen jätevedenpuhdistamon viemäritunnelihankkeen rakennesuunnittelusta.

Pontekin toimitusjohtajana vuodesta 2014 työskennellyt Pertti Määttä jatkaa yhtiön palveluksessa vanhempana konsulttina.


Scroll to Top