Solwers jatkaa laajentumistaan Ruotsissa – hankki energiansäästöihin erikoistuneen Enerwexin

Rakennusalan suunnittelu-, konsultointi- ja asiantuntijapalveluihin keskittyvä Solwers jatkaa laajentumistaan Ruotsissa. Yhtiö on ostanut 91 prosentin enemmistöosuuden pysyviin energiansäästöratkaisuihin ja passiivitalosuunnitteluun keskittyneen Enerwex Ab:n osakekannasta. Enerwex, joka työllistää 14 henkilöä, toimii Växjössä.

Solwers on jo aiemmin hankkinut Ruotsista kolme yritystä: Licab AB:n, KAM Redovisning AB:n ja Dreem Arkitekter -yhtiön.

– Osa Solwersin strategiaa on panostaa kiertotalouteen. Meillä on esimerkiksi parhaillaan työn alla Suomen ensimmäisen kiertotalouskorttelin suunnittelu Helsingin Pasilaan ja Enerwexin osaamista tullaan hyödyntämään jo tässä projektissa, kertoo Solwersin toimitusjohtaja Stefan Nyström.

Vuonna 2011 perustettu Enerwex on osallistunut lukuisiin eri rakennusprojekteihin ympäri Ruotsin. Heidän erikoisosaamistaan on käytetty muun muassa Malmön kirjaston ja Uumajan hovioikeuden sekä lukuisten ruotsalaisten koulujen ja asuinrakennusten suunnittelussa.
Ruotsin ensimmäinen passiivitalona suunniteltu tennishalli on hiljattain suunniteltu Enerwexillä.