Solwersin asuin- ja toimitilakorttelille suunnitteluvaraus Itä-Pasilasta

Helsingin kaupunginhallitus on myöntänyt Solwers Oyj:lle suunnitteluvarauksen Itä-Pasilasta asuin- ja toimitilahankkeen kehittämistä varten. Kehittämisvarauksen tarkoituksena on luoda Suomeen ensimmäinen kiertotalouden periaatteiden mukainen asuin- ja toimitilakortteli.

Hanke toimii suomalaisten kiertotalousratkaisujen referenssialueena. Tavoitteena on hyödyntää rakennuksen nykyiset betonirungot ja mahdollisesti muita rakennusosia.

Solwersin omat toimitilat tulevat sijoittumaan saneerattavaan toimistorakennukseen. Suunnittelussa tutkitaan myös toimitilan uudisrakentamismahdollisuuksia sekä vanhan asuntolarakennuksen saneerausta loft-asunnoiksi. Hankkeen lähtökohtana on myös katutilan elävöittäminen etenkin Asemapäällikönkadun puolella esimerkiksi pienliiketiloilla. Solwers on jo käynnistänyt korttelin 3d-mallinnuksen.

Nykyään tontilla sijaitsee Helsingin kaupungin asunnot Oy:n (Heka) omistama rakennus. Korttelin toimisto-osa on ollut pääosin tyhjillään. Rakennus on ollut tarkoitus purkaa.

Scroll to Top