Finnmap Infra on mukana luomassa tulevaisuuden yhdyskuntia ja liikenneverkkoja. Tavoitteenamme ovat toimivat, kustannustehokkaat ja ympäristöystävälliset väylä- ja aluesuunnitteluratkaisut. Suuntaamme myös maan alle; pohjarakennesuunnittelu kuuluu erityisosaamiseemme. Olemme helposti lähestyttävä, rautaisella kokemuksella terästetty ammattilaisjoukkue valmiina vastaamaan haasteisiin. Toimipisteemme sijaitsevat Pasilassa, Tampereella, Lahdessa, Jyväskylässä, Turussa ja Lohjalla. Kuulumme tekniseen konsultointiin ja suunnitteluun erikoistuneiden yritysten muodostamaan Solwers-konserniin.

Tutustu meihin osoitteessa www.finnmap-infra.fi ja www.solwers.fi.

Haemme nyt Finnmap Infran siltasuunnitteluosastolle Pasilan tai Tampereen toimistolle vakituiseen työsuhteeseen:

SILTOJEN TIETOMALLINTAJAA

Haemme kokenutta tai työuransa alussa olevaa tietomallintajaa siltasuunnitteluhankkeisiimme. Tunnet rakenteiden tietomallintamisen periaatteet, Tekla Structures on sinulle tuttu työkalu ja otat mielelläsi vastaan uusia haasteita esimerkiksi parametristen työkalujen käyttämisen ja kehittämisen parissa. Odotamme sinulta soveltuvaa koulutusta (esim. suunnitteluassistentti) ja tehtävänkuvan mukaista kokemusta, mutta ennen kaikkea halua kehittää jatkuvasti toimialaamme, yrityksemme toimintatapoja ja omaa osaamistasi muuttuvassa maailmassa. Tehtävä soveltuu myös työuransa alussa olevalle insinöörille tai diplomi-insinöörille.

Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen tehtävän yhteisöllisessä ja vuorovaikutteisessa työilmapiirissä sekä kehitysmahdollisuuksia työuralla vakaassa tulevaisuuteen katsovassa kotimaisessa yrityksessä, joka on osa kasvavaa Solwers-konsernia. Perehdytämme sinut huolellisesti työtehtäviisi ja toimimme tiiviissä yhteistyössä muiden toimipisteidemme asiantuntijoiden kanssa. Meillä on joustavat työajat ja kilpailukykyiset edut.

Tule mukaan rakentamaan tulevaisuuden yhteiskuntaa sekä Finnmap Infran menestystarinaa!

Odotamme jo kovalla innolla uutta jäsentä tiimiimme, joten täytämme paikan heti sopivan henkilön löydyttyä.

Lähetä hakemuksesi ansioluetteloineen ja palkkatoivomuksineen 30.9.2020 mennessä sähköpostitse osoitteeseen rekrytointi@solwers.fi. Lisätietoja tehtävästä antaa yksikön päällikkö Juha Jalonen, juha.jalonen@finnmap-infra.fi, puh. 050 341 5527.

Hae työpaikkaa lähetä hakemuksesi osoitteeseen rekrytointi@solwers.fi