Vastuullisuus on
luontainen osa
liiketoimintaamme

Ympäristövastuu

 

Olemme sitoutunut osaltamme edistämään liiketoimintaamme lähellä olevia YK:n kestävän kehityksen tavoitteita sekä yhteiskunnan siirtymistä kohti hiilineutraaliutta. Yhtiömme on liittynyt YK:n Global Compact -aloitteeseen.

Tavoitteenamme on olla luomassa yhdessä asiakkaidemme ja kumppaneidemme kanssa turvallisia ja kestäviä kaupunkeja, asuinyhdyskuntia ja infrastruktuuria, joissa huomioidaan ympäristönäkökulmat sekä kiertotalouden mahdollisuudet. Tavoitteenamme on myös edistää energiatehokkaita ja vähäpäästöisiä innovaatioita rakentamisessa sekä edistää vastuullista materiaalien käyttöä. Esimerkkinä energiatehokkaita innovaatioita hyödyntävästä rakentamisesta on kiertotalouskorttelikonseptimme.

Solwers on osana ympäristötavoitteitaan kehittänyt myös digitaalisen EMO-kaukovalvonta-alustan, jonka avulla voidaan seurata virtuaalisesti reaaliajassa projektien ympäristövaikutuksia, kuten työmaa-alueen louhinnan aiheuttamaa tärinää, ilman pölyarvoja, meluarvoja, pohjavedenpinnan muutoksia, työn etenemistä ja materiaalien ja massojen kuljetusreittejä.

Sosiaalinen vastuu

 

Solwers-yhtiömme panostavat työyhteisöissään työntekijöidensä hyvinvointiin, syrjinnän estämiseen ja ehkäisemiseen sekä tasa-arvon edistämiseen.
Haluamme kantaa sosiaalista vastuuta myös kansainvälisesti. Teemme yhteistyötä Kirkon ulkomaanavun kanssa ja tuemme lahjoitusvaroin lasten ja nuorten koulunkäyntiä kehittyvissä maissa.

Hallintotapa

 

Solwers toimii avoimesti ja läpinäkyvästi hyvää hallintotapaa noudattaen sekä työyhteisön monimuotoisuutta edistäen. Yhtiöillämme on yhteiset Code of Conduct -periaatteet.
Omistamillemme yhtiölle haluamme olla kehittymisen mahdollistava tukija sekä pitkäjänteinen ja sitoutunut omistaja ja kumppani, joka tukee henkilöstön kehittymismahdollisuuksia.
Solwersin hallituksen jäsenten erityinen asiantuntemus tukee edelläkävijyyttä digitalisaation ja kiertotalouden alalla samalla varmistaen taloudellisen hyödyn tuottamisen yhtiön osakkeenomistajille.

 We are